Kurssilta uusien ajatuksien saattelemana olen treenaillut lähinnä seuraavanlaisia treenejä. Lisäksi laidunnusalueiden lampaiden siirtoja ja korvamerkkien tarkistuksia on tehty melko tiheään Woomin ja Spotin kanssa. Nykyisin käytän melkein aina noissa laidunalue hommissa kahta koiraa. Lampaat ovat melko villejä, kun ovat saaneet kesän olla rauhassa, niin homma sujuu paljon paremmin kahdella koiralla.
Mutta siis niihin treeneihin.
Meillä on yhdellä laitumella noin 100 m:n päässä poikittain oja, jonka yli mentyä pääsee seuraavalle lohkolle, jonka takarajalla on pieni metsäsaareke, johon lampaat voi hyvin kätkeä koiralta. Matkaa tuonne tulee semmoinen vajaa pari sataa metriä. Ensin jaan lauman kahteen porukkaan ja ajan toisen lauman tuonne takarajan metsikköön piiloon ja sitten pyörittelen toista laumaa niin kauan, että koira unohtaa toisen porukan, jonka jälkeen Look back:llä lähetän koiran hakemaan toista laumaa. Spot yrittää lähteä hakemaan toista laumaa näkyvältä laidunosalta, koska yleensä lampaat eivät ole olleet siellä metsikössä. Päätän ennen Look back –käskyä, mitä reittiä haluan Spotin kulkevan ja sitten ohjaan, pysäytän ja ohjaan uudestaan niin kauan, että saan koiran kulkemaan haluamaani reittiä. Spot on tietysti välillä melko pihalla, mutta palkinto on suuri, kun se lopulta mun ohjaamana löytää lauman. Olen tehnyt tämän tyyppisiä treenejä eri laitumilla nyt muutaman kerran ja selvästi Spot on ruvennut kuuntelemaan paremmin ja ei mene enää niin hämilleen, vaikkei se itse tiedä, minne sen pitäisi mennä.
Kerran ollaan tehty sellainen harjoitus, että Nina vei toisella koiralla ensimmäisen lauman piiloon noin 250 m:n päähän. Mä toin toisen lauman laitumelle ja pyöritin sitä jonkin aikaa, kunnes käänsin ja lähetin Spotin Look back:llä hakemaan aiemmin vietyä laumaa piilosta. Tässä joutui viheltämään useamman kerran. Spot kääntyi todella hyvin joka Look back –vihellyksellä, mutta se meinasi aina lähteä väärään suuntaan. Tässä onkin itsellä hiukan harjoiteltavaa, että saa koiran lähtemään Look back:n jälkeen juuri sinne, minne haluaa. Varsinkin, kun koiralla ei ole hajuakaan missä lampaat ovat ja vaihtoehtoja on monta.
Tälläiset uudet harjoitukset ovat itsellekin tosi haastavia ja tuovat uutta intoa treeneihin. :)
-Pete
17.8.2009
Mossen kurssiantia Somerolta
Pari-kolme viikkoa sitten olin Somerolla kurssilla, missä kouluttajina olivat Mossen Magnusson ja Lotta Fornstedt Ruotsista. Lotta koulutti aloittelevampien ryhmää ja Mossella oli edistyneempien ryhmä. Kurssijärjestelyt oli hoidettu todella erinomaisesti. Lotan porukka oli pienessä treeniaitauksessa pihassa ja Mossen porukka tien toisella puolella isommalla pellolla, jossa voitiin harjoitella sokko hakuja sekä noin 250-300 m hakuja. Ajomatkaa saatiin halutessa poikittain myös varmaan sen 300m . Kari hoiteli tarvittavat lammassiirrot ja Elisa porukan muonituksen, jossa olikin jonkin verran hommaa, kun porukkaa oli paikalla yli 20 henkeä. Illalla vielä saunottiin mökillä sekä uitiin ja kelluttiin kylpytynnyrissä. TOSI SIISTIÄ! :) Kiitos Kari ja Elisa, kurssi oli todella hyvin järjestetty!
Ajatus oli käydä katsomassa myös Lotan kurssi, mutta kun ei malttanut lähteä omasta ryhmästä pois, niin jäi sitten katsomatta se. Kuulin kuitenkin, että porukka oli ollut kovin tyytyväisiä Lotan antiin.
Mossen ryhmässä keskityttiin tällä kertaa siihen, miten koira pysyy ohjaajan hallinnassa kaukanakin ja silti paimentaa keskittyneesti. Mosse puhui paljon henkisestä paineesta koiraan. Fyysisellä paineella saavutetaan hyvä tottelevaisuus, mutta vain lyhyelle matkalle (alle 100-150 m). Käytettäessä fyysistä painetta saattaa myös koiran keskittyminen paimennukseen kärsiä. Tällöin koira ikäänkuin vain tottelee ohjaajaa, mutta ei mieti, mitä on tekemässä.
Kurssilla kysyttiin Mosselta, miten se henkinen paine saadaan aikaan. Tähän ei ole yksiselitteistä, musta-valkoista vastausta, vaan siihen vaikuttaa moni asia. Mosse kertoi, että hän esimerkiksi aloittaa nuorella koiralla paimentamisen niin, että koira osaa nimensä ja tule pois –käskyn. Tämän jälkeen Mosse opettaa koiran paimentamaan oikealla eläinfiiliksellä. Kun koira menee lauman toiselle puolelle, niin Mosse menee lauman läpi luoden koiralle painetta ja kun koira perääntyy paineen johdosta, niin Mosse päästää koiran kaartamaan toiselle puolelle laumaa. Kun tämä menee hyvin, niin sen jälkeen Mosse tasapainottaa paineen niin, että koira pysähtyy ja menee maahan, jolloin Mosse opettaa maahanmeno-käskyn. Näin opettamalla koira oppii ensin paimentamaan oikealla asenteella ja vasta sitten tottelemaan ohjaajan käskyjä. Mikäli ensin opetetaan käsky ja sitten vasta paimennus, niin on riski opettaa koira fyysiselle paineelle, jonka kantama loppuu 100-150 m:n päähän ja lisäksi koira saattaa paimentaessa keskittyä tottelemiseen eikä ajattele, mitä se on tekemässä ja mitä paimennettavat eläimet ovat tekemässä.
Lähes kaikki kurssilla olleet koirat olivat sillä tasolla, että ne voitiin lähettää hakemaan laumaa 250 m:n päästä. Yksi harjoitus, mitä tehtiin meni seuraavanlaisesti. Koira lähetettiin pitkään sokkohakuun (koira ei nähnyt lampaita). Koira käskettiin kaarella maahan useamman kerran ja joka kerta päästettiin jatkamaan vasta, kun koira kuunteli ohjaajaa (usein koira yritti katseella etsiä laumaa ollessaan maassa, eikä halunnut kuunnella ohjaajaa). Mikäli koira ei suostunut kuuntelemaan ohjaajaa, niin koira kutsuttiin pois 10-15 m, jonka jälkeen päästettiin uudestaan kaarelle. Jos koira ei vieläkään kuunnellut, niin sitten koira kutsuttiin kokonaan pois. Tällä harjoituksella muunmuassa saadaan koiraan henkinen paine, jonka johdosta koira kuunteli todella hyvin hakukaaren jälkeisessä nostossa ja tuonnissa ohjaajalle.
Mosse kertoi myös, että on tärkeää saada koiralle ajatus, että ohjaajan käskyt eivät ole vain pelkkiä käskyjä, vaan apuja koiralle selviytyä tilanteesta. Mosse harjoittelee usein niin, että koira ei tiedä, mitä ollaan tekemässä ja siksi koiran on kuunneltava ohjaajan käskyjä. Kun koira on selvästi hämillään tilanteesta ja kun ohjaajan käskyjen kuunteleminen johtaa siihen, että koira selviää tilanteesta, niin koira oppii luottamaan ohjaajaan. Mosse tekee paljon sokkohakuja tai esim laittaa isolle laitumelle monta ryhmää koiran näköpiiriin, jolloin koira ei tiedä, mikä ryhmä kuuluu hakea ennenkuin ohjaaja kertoo sen.
Sanonta ”Älä lähetä koiraa 300 metrin hakuun, jos et ole valmis juoksemaan 300 metriä” –kertoo juurikin ohjaajan asenteesta. Henkinen paine on paljolti ohjaajan asennetta. Joka kerta ei juosta koiran luokse, vaan välillä koira pitää saada kuuntelemaan myös kaukaa esim kutsumalla se välillä ketkeksi pois, kuten kurssin harjoituksessa tehtiin.
Okey, mä sain juosta sen 250 m, mutta tässä saattoi olla pieni pilke kouluttajankin silmäkulmassa. :)
Kurssi oli onnistunut ja sain sieltä juuri sen, mitä tällä hetkellä tarvitsin. Nyt on taas selkeä ajatus, miten päästään eteenpäin. Mosse on kyllä Kingi! :)
-Pete
Ajatus oli käydä katsomassa myös Lotan kurssi, mutta kun ei malttanut lähteä omasta ryhmästä pois, niin jäi sitten katsomatta se. Kuulin kuitenkin, että porukka oli ollut kovin tyytyväisiä Lotan antiin.
Mossen ryhmässä keskityttiin tällä kertaa siihen, miten koira pysyy ohjaajan hallinnassa kaukanakin ja silti paimentaa keskittyneesti. Mosse puhui paljon henkisestä paineesta koiraan. Fyysisellä paineella saavutetaan hyvä tottelevaisuus, mutta vain lyhyelle matkalle (alle 100-150 m). Käytettäessä fyysistä painetta saattaa myös koiran keskittyminen paimennukseen kärsiä. Tällöin koira ikäänkuin vain tottelee ohjaajaa, mutta ei mieti, mitä on tekemässä.
Kurssilla kysyttiin Mosselta, miten se henkinen paine saadaan aikaan. Tähän ei ole yksiselitteistä, musta-valkoista vastausta, vaan siihen vaikuttaa moni asia. Mosse kertoi, että hän esimerkiksi aloittaa nuorella koiralla paimentamisen niin, että koira osaa nimensä ja tule pois –käskyn. Tämän jälkeen Mosse opettaa koiran paimentamaan oikealla eläinfiiliksellä. Kun koira menee lauman toiselle puolelle, niin Mosse menee lauman läpi luoden koiralle painetta ja kun koira perääntyy paineen johdosta, niin Mosse päästää koiran kaartamaan toiselle puolelle laumaa. Kun tämä menee hyvin, niin sen jälkeen Mosse tasapainottaa paineen niin, että koira pysähtyy ja menee maahan, jolloin Mosse opettaa maahanmeno-käskyn. Näin opettamalla koira oppii ensin paimentamaan oikealla asenteella ja vasta sitten tottelemaan ohjaajan käskyjä. Mikäli ensin opetetaan käsky ja sitten vasta paimennus, niin on riski opettaa koira fyysiselle paineelle, jonka kantama loppuu 100-150 m:n päähän ja lisäksi koira saattaa paimentaessa keskittyä tottelemiseen eikä ajattele, mitä se on tekemässä ja mitä paimennettavat eläimet ovat tekemässä.
Lähes kaikki kurssilla olleet koirat olivat sillä tasolla, että ne voitiin lähettää hakemaan laumaa 250 m:n päästä. Yksi harjoitus, mitä tehtiin meni seuraavanlaisesti. Koira lähetettiin pitkään sokkohakuun (koira ei nähnyt lampaita). Koira käskettiin kaarella maahan useamman kerran ja joka kerta päästettiin jatkamaan vasta, kun koira kuunteli ohjaajaa (usein koira yritti katseella etsiä laumaa ollessaan maassa, eikä halunnut kuunnella ohjaajaa). Mikäli koira ei suostunut kuuntelemaan ohjaajaa, niin koira kutsuttiin pois 10-15 m, jonka jälkeen päästettiin uudestaan kaarelle. Jos koira ei vieläkään kuunnellut, niin sitten koira kutsuttiin kokonaan pois. Tällä harjoituksella muunmuassa saadaan koiraan henkinen paine, jonka johdosta koira kuunteli todella hyvin hakukaaren jälkeisessä nostossa ja tuonnissa ohjaajalle.
Mosse kertoi myös, että on tärkeää saada koiralle ajatus, että ohjaajan käskyt eivät ole vain pelkkiä käskyjä, vaan apuja koiralle selviytyä tilanteesta. Mosse harjoittelee usein niin, että koira ei tiedä, mitä ollaan tekemässä ja siksi koiran on kuunneltava ohjaajan käskyjä. Kun koira on selvästi hämillään tilanteesta ja kun ohjaajan käskyjen kuunteleminen johtaa siihen, että koira selviää tilanteesta, niin koira oppii luottamaan ohjaajaan. Mosse tekee paljon sokkohakuja tai esim laittaa isolle laitumelle monta ryhmää koiran näköpiiriin, jolloin koira ei tiedä, mikä ryhmä kuuluu hakea ennenkuin ohjaaja kertoo sen.
Sanonta ”Älä lähetä koiraa 300 metrin hakuun, jos et ole valmis juoksemaan 300 metriä” –kertoo juurikin ohjaajan asenteesta. Henkinen paine on paljolti ohjaajan asennetta. Joka kerta ei juosta koiran luokse, vaan välillä koira pitää saada kuuntelemaan myös kaukaa esim kutsumalla se välillä ketkeksi pois, kuten kurssin harjoituksessa tehtiin.
Okey, mä sain juosta sen 250 m, mutta tässä saattoi olla pieni pilke kouluttajankin silmäkulmassa. :)
Kurssi oli onnistunut ja sain sieltä juuri sen, mitä tällä hetkellä tarvitsin. Nyt on taas selkeä ajatus, miten päästään eteenpäin. Mosse on kyllä Kingi! :)
-Pete
27.7.2009
Sunnuntai-illan treeniä
Kävin eilen illalla lampaitten kanssa laitumella treenaamassa ja otin kameran matkaan. Kovin helppo ei ole itse kuvata omaa treeniä, kun jalustalla ei pysty zoomia käyttämään ja käsivaralta meinaa täristä, kun keskittyy samalla koiran ohjaamiseen. Tässä kuitenkin tuotos.
Tavoitteena oli pitää lampaat kameran kuvausalueella, halutessa saada Spot lähtemään laajalle flänkille ja ajossa pystyttävä hallitsemaan Spotin vauhtia. Vauhdin ja flänkin hallinta vain ääntä käyttämällä. Mielestäni onnistui melko kivasti. Filmiltä näkee hyvin, miten maahan käskyllä saan Spotin päästämään otteen lampaista, jolloin se pystyy lähtemään kunnon flänkille.
P.S. Kuva kannattaa laajentaa koko ruudun kokoiseksi, että alkupätkästä näkee jotain. Loppu kuvattu käsivaralta, jolloin pystyin zoomaamaan.
Tavoitteena oli pitää lampaat kameran kuvausalueella, halutessa saada Spot lähtemään laajalle flänkille ja ajossa pystyttävä hallitsemaan Spotin vauhtia. Vauhdin ja flänkin hallinta vain ääntä käyttämällä. Mielestäni onnistui melko kivasti. Filmiltä näkee hyvin, miten maahan käskyllä saan Spotin päästämään otteen lampaista, jolloin se pystyy lähtemään kunnon flänkille.
P.S. Kuva kannattaa laajentaa koko ruudun kokoiseksi, että alkupätkästä näkee jotain. Loppu kuvattu käsivaralta, jolloin pystyin zoomaamaan.
23.7.2009
Kisakuulumisia Juvalta
Viikonloppuna oli Juvalla Inkilän Hovissa Severi ja Johanna Hirvosen luona kaksipäiväiset kisat.
Tällä kertaa järjestelyt olivat juhlallisen hienot johtuen Inkilän 20-vuotisjuhlasta, ensimmäisen paimenkoiran saapuminen Inkilään 20-v. sitten. Juhlakisa oli nimetty koiran mukaan Sheila Memorial Trophyksi. Palkinnot olivat normaalia paremmat, lisäksi lauantai-iltana vietimme juhlagrilli-iltamia sekä sunnuntain aamupala oli tarjoiltuna tilan puolesta.
Tunnelma oli tosi hieno, sää suosi molempina päivinä ja pisteenä iin päälle iso kisaajien joukko juhlimassa Inkilän tasavuosia. Kiitoksia Johanna ja Severi järjestelyistä, oli hienoa olla mukana!
Kisapelto näytti ihmisen silmään suht normaalilta, kolmosen hakua 300m ja muuten rata normaalin kokoinen. Lampailla kova veto oikealle. Kilpailualueen rajana oikealla oli pellon ja tien raja. Monella koiralla kisa loppuikin siihen, että lampaat pääsivät tielle. Nostossa ja tuonnissa koiran piti olla hyvin varuillaan, että lampaat pysyivät linjalla tai yleensä edes pellolla. Lisäksi kuljetuksessa kakkosportti oli sen verran lähellä tietä ja kun lampaat nostivat poikittaiskuljetuksen puolivälissä vauhtia, niin koiran piti olla nopea ja ohjaajan taitava, että sai lampaat menemään portista ja silti ehti kääntää porukan ennen tietä.
Tulossaldo ei ollut kovin hyvä missään luokassa ja tällä kertaa jopa vanhoilla konkareilla oli vaikeuksia, mikä näkyy pisteissä ja suurissa hylkäytymisen määrissä.
Meillä Woomi sai lauantaina ajettua radan läpi pisteillä 32p. Noilla pisteillä tultiin kolmanneksi, joka kertoo sen, että jos ei meilläkään mennyt kovin hyvin, niin ei mennyt muillakaan. :)
Spot diskautti itsensä lauantaina heti nostossa. Tästä jäi itselle melko huono fiilis, joten sunnuntaina skarppasin sen minkä pystyin ja saatiin rata läpi, vaikka pisteissä ei taaskaan ollut kehumista. Tämä kisa oli meille Spotin kanssa yksinkertaisesti liian vaikea. Jos yhtään haluaa lohdutusta, niin näkyi se olevan sitä valtaosalle muitakin. :)
Välillä olisi kiva kisata sellaisessa normaalissa kisassa, jossa riittäisi, että koira tekee sen minkä osaa ja ohjaajana ohjaisin tämän hetkisten taitojeni mukaan. Se pitäisi riittää sinne 70-80p tuntumaan.
Kuvia räpsin jonkin verran. Ne löytyvät täältä.
Tällä kertaa järjestelyt olivat juhlallisen hienot johtuen Inkilän 20-vuotisjuhlasta, ensimmäisen paimenkoiran saapuminen Inkilään 20-v. sitten. Juhlakisa oli nimetty koiran mukaan Sheila Memorial Trophyksi. Palkinnot olivat normaalia paremmat, lisäksi lauantai-iltana vietimme juhlagrilli-iltamia sekä sunnuntain aamupala oli tarjoiltuna tilan puolesta.
Tunnelma oli tosi hieno, sää suosi molempina päivinä ja pisteenä iin päälle iso kisaajien joukko juhlimassa Inkilän tasavuosia. Kiitoksia Johanna ja Severi järjestelyistä, oli hienoa olla mukana!
Kisapelto näytti ihmisen silmään suht normaalilta, kolmosen hakua 300m ja muuten rata normaalin kokoinen. Lampailla kova veto oikealle. Kilpailualueen rajana oikealla oli pellon ja tien raja. Monella koiralla kisa loppuikin siihen, että lampaat pääsivät tielle. Nostossa ja tuonnissa koiran piti olla hyvin varuillaan, että lampaat pysyivät linjalla tai yleensä edes pellolla. Lisäksi kuljetuksessa kakkosportti oli sen verran lähellä tietä ja kun lampaat nostivat poikittaiskuljetuksen puolivälissä vauhtia, niin koiran piti olla nopea ja ohjaajan taitava, että sai lampaat menemään portista ja silti ehti kääntää porukan ennen tietä.
Tulossaldo ei ollut kovin hyvä missään luokassa ja tällä kertaa jopa vanhoilla konkareilla oli vaikeuksia, mikä näkyy pisteissä ja suurissa hylkäytymisen määrissä.
Meillä Woomi sai lauantaina ajettua radan läpi pisteillä 32p. Noilla pisteillä tultiin kolmanneksi, joka kertoo sen, että jos ei meilläkään mennyt kovin hyvin, niin ei mennyt muillakaan. :)
Spot diskautti itsensä lauantaina heti nostossa. Tästä jäi itselle melko huono fiilis, joten sunnuntaina skarppasin sen minkä pystyin ja saatiin rata läpi, vaikka pisteissä ei taaskaan ollut kehumista. Tämä kisa oli meille Spotin kanssa yksinkertaisesti liian vaikea. Jos yhtään haluaa lohdutusta, niin näkyi se olevan sitä valtaosalle muitakin. :)
Välillä olisi kiva kisata sellaisessa normaalissa kisassa, jossa riittäisi, että koira tekee sen minkä osaa ja ohjaajana ohjaisin tämän hetkisten taitojeni mukaan. Se pitäisi riittää sinne 70-80p tuntumaan.
Kuvia räpsin jonkin verran. Ne löytyvät täältä.
6.7.2009
Kisakuulumisia Ruotsinpyhtäältä
Viikonloppuna oli kisat Ruotsinpyhtäällä Nilla Salosen luona. Kisat sujuivat hienosti ja lampaat ja radat asettivat koirille ohjaajineen kovasti haastetta.
Lauantain rata ei ollut kovin iso, haku kenties 300-350m, mutta nosto vinoon sellanen sata metriä hakuportille aiheutti hankaluuksia monelle koiralle. Lisäksi radan poikki meni kahdessa kohtaa sähkölanka (tosin lehmille vedettynä se verran ylhäällä, että lampaat pääsivät alta). Toinen lanka meni lisäksi vinosti takakulmasta toiseen etukulmaan ja langan alla oli kapea kaistale niittämätöntä heinää, joka muodosti kevyen seinän.
Lampaat oli pari päivää aiemmin tuotu saaresta ja osoittautuivat yllättävän tahmeiksi. Hiukan samanoloisia, kuin kevään Tammisaaren kisoissa.
Olin tyytyväinen, että sain radan ajettua läpi. Tuonnissa oli todellisia ongelmia ja käsittämättömällä työvoitolla sain lampaat haettua. Sitten loppurata meni kohtuullisesti huomioiden lampaiden haastavuuden ja Spotin ja itseni kokemattomuuden. Tuloksissa jäimme viimeisiksi pisteillä 50/110p.
Sunnuntaina rata vaihdettiin toiselle pellolle. Pellolla oli pituutta 600m ja leveyttä suht vähän, olisiko ollut 100m. Tämän radan haasteena oli se, että puolivälissä pellon laidassa oli lato, joka toimi lampaiden varikkona. Lampaat siis vietiin ladolta hakupaalulle (hakumatka kenties 400m), josta kisakoiran piti tuoda ne ladon ohi ohjaajalle. Tässä koirat joutuivat tosissaan tekemään töitä, että lampaat eivät menneet varikolle. Jokunen koira sai ne tulemaan suht hyvin linjallakin ja vielä hakuportista läpi.
Radan ajo oli myös haastavaa, koska hiukan ennen ykkösporttia varikon veto rupesi vetämään lampaita kovasti sivuun. Poikittaisajo oli myös haastava, koska varikko oli poikittaisajon takana alle 100m:n päässä kakkosportin kohdalla. Koira joutui olemaan poikittaisajossa lähes lampaiden takan koko ajan peittäen niiden vedon varikolle. Joillakin meni tästä johtuen kakkosportista ohi.
Me ei saatu kuljetuksesta kummoisia pisteitä, vaikka lampaat menivät ykkösportista läpi ja kakkosportista pari meni ohi, kolme läpi. Muuten kuljetus oli tuomarin näkemyksen mukaan valtaosa offlineä. Itse olin suht tyytyväinen koko ratasuoritukseen, koska se oli meille tosi vaikea ja pelasimme monessa kohtaa aivan kykyjemme ylärajoilla. Tällä radalla sain hyvän opetuksen linjan tärkeydestä pisteisiin. Se ei riitä, että ajo sujuu jotenkuten, se pitää mennä linjalla, muuten hukkuu kaikki pisteet. :(
Ai niin haku oli sillain haastava, että koira oli tilan vuoksi melkein lähetettävä vasemmalta, jolloin koiran meni ihan varikon edestä ja kaari piti silti olla pellon kapeudesta johtuen melko suppea. Spot on hyvin laajakaarinen koira, joten jouduin pari kertaa ottamaan sitä kaarella sisään, muuten se olisi kiertänyt varikon ja mennyt viereiselle laitumelle, jossa oli pitkä heinä. Koiraa olisi ollut mahdotonta ohjata pitkässä heinässä 400-500 metrin päässä. :)
Kaikenkaikkiaan tämä viikonloppu taas vahvisti käsitystäni, että kolmonen on huomattavan eri luokka kuin 1- ja 2-luokka. Niissä etäisyydet ovat sen verran lyhyitä (alle 200m), että koiraa pystyy ohjaamaan joka tilanteessa. Kun matka kasvaa yli 200 metrin, niin koiran pitää hoitaa ainakin puolet hommasta ilman ohjaajan apua. Hommassahan ei ole mitään ihmeellistä, jos pelto ja lampaat ovat helpot, mutta jos ne ovat haastavat, niin se ei riitä, että koira tekee nätin kaaren ja hienon noston. Jos siellä 400-500 metrin päässä tapahtuu jotain normaalista poikkeavaa, niin ensinnäkään ohjaaja ei juurikaan näe koiraa sinne asti, pillikäskyjen perille meno kestää ja jos vähänkään tuulee, niin käskyt ei kuulu sinne asti. Koiran on siis itsenäisesti tehtävä oikeat ratkaisut tilanteen mukaan ja tuotava porukka noin 200m päähän ohjaajasta, jolloin ohjaaja pystyy ruveta auttamaan(ohjaamaan) koiraa. Tässäpä onkin mietittävä, miten tämmöisiä asioita koulutetaan koiralle. Ja ihan joka koiralle näitä ei kouluteta mitenkään. Tässä rupeaa viimeistään näkymään koiran potentiaali tähän hommaan. En enää ihmettele, kun mestaruuskisoissa koko ajan ratoja ja matkoja vain kasvatetaan. Näillä konstein saadaan eroteltua todelliset paimenkoirat keskinkertaisista teknisesti hyvin koulutetuista.
Meille siis sunnuntailta 73/110p ja 5. sija. Olin tyytyväinen!
Tässä taas linkki tuloksiin.
Lauantain rata ei ollut kovin iso, haku kenties 300-350m, mutta nosto vinoon sellanen sata metriä hakuportille aiheutti hankaluuksia monelle koiralle. Lisäksi radan poikki meni kahdessa kohtaa sähkölanka (tosin lehmille vedettynä se verran ylhäällä, että lampaat pääsivät alta). Toinen lanka meni lisäksi vinosti takakulmasta toiseen etukulmaan ja langan alla oli kapea kaistale niittämätöntä heinää, joka muodosti kevyen seinän.
Lampaat oli pari päivää aiemmin tuotu saaresta ja osoittautuivat yllättävän tahmeiksi. Hiukan samanoloisia, kuin kevään Tammisaaren kisoissa.
Olin tyytyväinen, että sain radan ajettua läpi. Tuonnissa oli todellisia ongelmia ja käsittämättömällä työvoitolla sain lampaat haettua. Sitten loppurata meni kohtuullisesti huomioiden lampaiden haastavuuden ja Spotin ja itseni kokemattomuuden. Tuloksissa jäimme viimeisiksi pisteillä 50/110p.
Sunnuntaina rata vaihdettiin toiselle pellolle. Pellolla oli pituutta 600m ja leveyttä suht vähän, olisiko ollut 100m. Tämän radan haasteena oli se, että puolivälissä pellon laidassa oli lato, joka toimi lampaiden varikkona. Lampaat siis vietiin ladolta hakupaalulle (hakumatka kenties 400m), josta kisakoiran piti tuoda ne ladon ohi ohjaajalle. Tässä koirat joutuivat tosissaan tekemään töitä, että lampaat eivät menneet varikolle. Jokunen koira sai ne tulemaan suht hyvin linjallakin ja vielä hakuportista läpi.
Radan ajo oli myös haastavaa, koska hiukan ennen ykkösporttia varikon veto rupesi vetämään lampaita kovasti sivuun. Poikittaisajo oli myös haastava, koska varikko oli poikittaisajon takana alle 100m:n päässä kakkosportin kohdalla. Koira joutui olemaan poikittaisajossa lähes lampaiden takan koko ajan peittäen niiden vedon varikolle. Joillakin meni tästä johtuen kakkosportista ohi.
Me ei saatu kuljetuksesta kummoisia pisteitä, vaikka lampaat menivät ykkösportista läpi ja kakkosportista pari meni ohi, kolme läpi. Muuten kuljetus oli tuomarin näkemyksen mukaan valtaosa offlineä. Itse olin suht tyytyväinen koko ratasuoritukseen, koska se oli meille tosi vaikea ja pelasimme monessa kohtaa aivan kykyjemme ylärajoilla. Tällä radalla sain hyvän opetuksen linjan tärkeydestä pisteisiin. Se ei riitä, että ajo sujuu jotenkuten, se pitää mennä linjalla, muuten hukkuu kaikki pisteet. :(
Ai niin haku oli sillain haastava, että koira oli tilan vuoksi melkein lähetettävä vasemmalta, jolloin koiran meni ihan varikon edestä ja kaari piti silti olla pellon kapeudesta johtuen melko suppea. Spot on hyvin laajakaarinen koira, joten jouduin pari kertaa ottamaan sitä kaarella sisään, muuten se olisi kiertänyt varikon ja mennyt viereiselle laitumelle, jossa oli pitkä heinä. Koiraa olisi ollut mahdotonta ohjata pitkässä heinässä 400-500 metrin päässä. :)
Kaikenkaikkiaan tämä viikonloppu taas vahvisti käsitystäni, että kolmonen on huomattavan eri luokka kuin 1- ja 2-luokka. Niissä etäisyydet ovat sen verran lyhyitä (alle 200m), että koiraa pystyy ohjaamaan joka tilanteessa. Kun matka kasvaa yli 200 metrin, niin koiran pitää hoitaa ainakin puolet hommasta ilman ohjaajan apua. Hommassahan ei ole mitään ihmeellistä, jos pelto ja lampaat ovat helpot, mutta jos ne ovat haastavat, niin se ei riitä, että koira tekee nätin kaaren ja hienon noston. Jos siellä 400-500 metrin päässä tapahtuu jotain normaalista poikkeavaa, niin ensinnäkään ohjaaja ei juurikaan näe koiraa sinne asti, pillikäskyjen perille meno kestää ja jos vähänkään tuulee, niin käskyt ei kuulu sinne asti. Koiran on siis itsenäisesti tehtävä oikeat ratkaisut tilanteen mukaan ja tuotava porukka noin 200m päähän ohjaajasta, jolloin ohjaaja pystyy ruveta auttamaan(ohjaamaan) koiraa. Tässäpä onkin mietittävä, miten tämmöisiä asioita koulutetaan koiralle. Ja ihan joka koiralle näitä ei kouluteta mitenkään. Tässä rupeaa viimeistään näkymään koiran potentiaali tähän hommaan. En enää ihmettele, kun mestaruuskisoissa koko ajan ratoja ja matkoja vain kasvatetaan. Näillä konstein saadaan eroteltua todelliset paimenkoirat keskinkertaisista teknisesti hyvin koulutetuista.
Meille siis sunnuntailta 73/110p ja 5. sija. Olin tyytyväinen!
Tässä taas linkki tuloksiin.
Hääpäivä
Vietimme hääpäivää heinäkuun alussa ja sain hienon hääpäivälahjan.
Lahjahevosen suuhunhan ei kuulu katsoa ja nuukana miehenä en edes uskalla ajatella tuon pässipojan hintaa, kun on vielä kotimainen tuote. Hieno se kyllä on! :)
Voisin tietty olettaa, että tämän jälkeen en enää kuule siitä, kun joskus takavuosina joulupukki toi Ninalle uudet pyyhkijänsulat autoon. :)
Lahjahevosen suuhunhan ei kuulu katsoa ja nuukana miehenä en edes uskalla ajatella tuon pässipojan hintaa, kun on vielä kotimainen tuote. Hieno se kyllä on! :)6.6.2009
Lampaita laitumille
Viime ajat on menneet vanhojen aitojen uusimisessa. Jotenkin noissa lampaissa on tullut pirullinen ilmiö esiin, kun jossain on huonokuntoinen aita ja ne oppivat siitä kohdasta hyppäämään yli, niin sitten ne hyppivät muualtakin aidoista yli, vaikka ruokaa on yllinkyllin laitumellakin. Välillä hyppäävät viljellyltä laitumelta metsälaitumen puolelle syömään, vaikka siellä ruoho ei taatusti ole vihreämpää. :)
Meillä on kaupungin ja museoviraston kanssa laidunnussopimuksia yhteensä viiteen laitumeen ja siellä, kun ovat asutuksien ja isojen teiden lähellä, niin pitäisi pysyä aidoissa. Kotona ei niin nuukaa ole, vaikka välillä aidan väärälläkin puolella olisivat.
Tässä kuva yhdestä porukasta, kun vietiin kylille laiduntaan.
Meillä on kaupungin ja museoviraston kanssa laidunnussopimuksia yhteensä viiteen laitumeen ja siellä, kun ovat asutuksien ja isojen teiden lähellä, niin pitäisi pysyä aidoissa. Kotona ei niin nuukaa ole, vaikka välillä aidan väärälläkin puolella olisivat.
Tässä kuva yhdestä porukasta, kun vietiin kylille laiduntaan.
Roope 4v toivottaa porukan laitumelle tervetulleeksi. :)
Kuvassa näkyy tänä vuonna käyttöön saatu uusi traileri. Itse kärryn ostin jo viime kesänä, mutta koppi ja systeemit ehdittiin tehdä vasta nyt keväällä. Itseasiassa, isä ehti. :) Kiitos siitä! :)
Kärryyn mahtuu noin 12 lammasta kerralla ja pienempää porukkaa vietäessä, voi porukan sulkea etutilaan väliaidalla (näkyy kärryn sisällä vasemmalla seinällä). Kärryn etuosassa olevat ilmanottoaukot ovat ympäripyörivät, joten jos tarvii paljon ilmaa sisään, niin kääntää aukot eteenpäin, jolloin haukkaavat ilmaa paljon. Kärryn takaseinä on yläreunasta auki ~20cm, joten ilma poistuu kärrystä hyvin. Kärryn kaikki sisäaidat ovat alumiinia, kuten koppikin, joten ruostumisilmiötä ei tule. Kärryn ulkoseinään saa telineeseen neljä aitaelementtiä, jos sattuvat syksyllä olemaan hiukan villimpiä haettaessa, niin saa pitemmän rännin tehtyä. Kärryn akselistona on kaksi erillistä akselia, joka takaa tasaisen kyydin soratielläkin sekä matalan kuormauskorkeuden. Lampaat menevät hyvin kärryyn ilman mitään kulkusiltaa. Muutama porukka tuolla on nyt viety ja olen kärryyn erittäin tyytyväinen. Ihan halvaksihan tuo ei tullut, mutta tarkoitus oli tehdä se niin, että muutaman vuoden päästä ei tarvitse ruveta uusiksi tekemään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)