
-Pete
Pääosin paimennus aiheista jutustelua, valokuvia ja videoita.
Aukaisen tarkemmin noita otsikoita.
1) Ohjaajien taidot
Selvästi me hävitään eniten ohjaajien ohjaustaidoissa. Arvokisatasolla usein lampaat ovat esimerkillisiä ja kulkevat juuri sinne, minne koira niitä vie ja juuri niin, kuin koira niitä vie. Ne ovat niin sanotusti kansainvälisiä lampaita (tätä termiä väliin kuulee käytettävän ja yllä kuvattua sillä käsittääkseni juuri tarkoitetaan).
Johtuen varmaankin suomalaisesta lampaiden pidosta meillä on harvoin kisoissa tälläisiä lampaita ja sellaisella pellolla, missä niillä ei olisi ylimääräisiä vetoja, jolloin kilpailun sujuminen olisi paljolti juuri ohjaustaidosta kiinni. Tottakai koiran koulutustaso jne vaikuttaa asiaan myös. Kun arvokisoissa maailmalla suomalaiset pääsevät ajamaan tälläisiä lampaita, niin meillä ei kerta kaikkiaan ole riittävästi kokemusta ajaa riittävän hyvin, kun kaikki muu sujuu ajoa haittaamatta.
Olisiko tähän ratkaisuna käydä kilpailemassa riittävästi ulkomailla? Olisi varmasti, mutta koska se ei välttämättä ole kaikille halukkaille mahdollista, eikä välttämättä takaa, että niin valittu kilpailu olisi yhtään sen parempi kuin suomikisat, niin toinen vaihtoehto voisi olla järjestää parin-kolmen päivän kisaratatreenejä kolmosluokille. Tällöin porukalla rakennettaisi rata, jaettaisiin porukka kahtia, toinen porukka toisi varikolta lampaat tolpalle ja veisi käytetyt pois, yksi porukassa oleva tuomari tuomaroisi radat. Toinen porukka ajaisi ratoja kisamaisesti. Päivässä ehdittäisiin ajaa 2 rataa per koira. Tälläinen treenipaikka pitäisi järjestää sellaiselle tilalle, missä olosuhteen lampaiden ja pellon suhteen olisivat mahdollisimman optimaaliset. Tästä voitaisiin kerätä jokaiselta osallistujalta rahaa tilalle, jolloin tilallinen myös hyötyisi tästä tilaisuudesta. Kun näitä tilaisuuksia järjestettäisiin vaikka vain 2 kertaa vuodessa, niin silloin saisimme mahdollisuuden ohjausharjoitteluun jo 6 radan verran.
2) Sääntötuntemus
Tämä asia tuli mieleen, kun EM:ssä katsoin Jaran Kniven ja Maicon karsintarataa (tulos 206 p.). Se ei äkkikatsomalta näyttänyt juuri sen kummemmalta kuin moni muu rata, jolta sai noin 170 p.
Jostain syystä kuitenkin Jaran sai radan ajettua niin, että isoja pistemenetyksiä ei tullut. Uskoisin, että kellään meistä suomalaisista ei ole ihan tarkkaa tietoa, missä tilanteessa meiltä menee pisteitä. Isot virheet varmasti tiedetään, mutta tuolla tasolla on iso merkitys, jos sieltä täältä menee piste-pari. Se voi koko radan osalta merkitä jo 10 pisteen eroa. Tämä ero saattaa olla ratkaisevassa roolissa, kun katsotaan, pääseekö finaaliin vai ei.
Uskon, että näitä hienosäätöohjeita turhien pistemenetyksien välttämiseksi voi meille kertoa vain tuomari, joka tulee Iso-Britaniasta. Tämmöisiä koulutuksia siis tarvittaisiin vähintään 1kpl/vuosi.
3) Koiratyyppi
EM:ssä kun katseli koiria, joilla ajettiin hyviä ratoja ja jotka pääsivät finaaliin, niin valtaosa koirista täytti seuraavat tunnusmerkit:
Meillä Suomessa moni kisakoira on työkoira-tyyppiä. Osin kenties sen vuoksi, että meillä valtaosa kisaavista koirista on tilakoiria, jotka tekevät töitä työkseen. Osin varmasti sen vuoksi, että meidän kisoissa ei läheskään aina ole mahdollista ajaa edes rataa läpi, jos koira ei jaksa puskea lampaita liikkeelle tai pysty pitämään karkuun yrittäviä lampaita pellolla.
Toisaalta jos leikitellään ajatukselle, että meillä olisi kevyempiä, hyvää etäisyyttä pitäviä ja vain vähän, jos yhtään, puskevia koiria, niin niillä ei välttämättä olisi siltikään helppoa menestyä arvokisoissa ulkomailla, koska niillä ei välttämättä pääsisi meidän karsintakisoista läpi. Tämä on siis hiukan pattitilanne. Tietty toinen arkipäivän ongelma voisi tulla päivittäisissä työtilanteissa vastaan näiden kevyiden kisatykkien kanssa.
No, yhteenvetona voisi todeta, että ainakin kohdat 1 ja 2 ovat toteuttamiskelpoisia. Nyt vain käärimään hiat ja suunnittelemaan ens kesälle toimenpiteitä näiden suhteen.
-Pete