24.8.2011

EM 2011


EM:stä on kotiuduttu. Reissu meni hienosti, kisat ei niinkään.

Yllä kuva kisaradasta tolpalta kuvattuna. Haku oli kuulemma poikkeuksellisen vaikea verrattuna yleisesti aiemmin olleisiin EM-ratoihin.

Mikäli koiran lähetti vasemmalta, minkä useimmat tekivät, koira näki lampaat tolpalta, jos osasi katsoa. Muuten koko hakumatkan aikana koira ei nähnyt lampaita. Mikäli se juoksi ns aitaa pitkin, se päätyi varikolle. Hakumatka oli kuulemme hiukan yli 400m, mutta vaikeutena oli se, että lampaat oli laitettu sopivasti kumpujen väliin, jolloin koiran todella piti osata hakea niitä tai ohjaajan piti pystyä vetämään koira sisään 400m kohdalla yli jyrkän kummun tai vastaavasti kahden kummun välistä solaa pitkin, jonkä jälkeen koiran pitä laajentaa rajusti vasemmalle, muuten se leikkasi hakulinjan. Näin jokunen koira tekikin.

Muutama ohjaaja, minä mukaan lukien, lähetti koiran oikealta, jolloin koira pystyi toltalta näkemään lampaat, mutta laskeutui heti lähdön jälkeen notkoon, josta sen piti lähestyä lähes suoraan lampaita kohti seuraavan mäen päälle, josta se taas pystyi näkemään lampaat, jos osasi katsoa. Sieltä se laskeutui notkoon ja lähti kiertämään lampea joutuen vain noin 10m päähän keskilinjasta. Kun koira oli lähimpänä keskilinjaa, ei tolpalta pystynyt näkemään koiraa. Koiran piti siis itse osata laajentaa kaarta tai ohjaajan osata antaa laajennus käsky sopivassa kohdassa ja luottaa, että koira otti laajennuskäskyn. Tämän jälkeen koira meni jokusen sekunnin piiilossa, jonka jälkeen näki, tuliko se esiin reilusti oikealla vai reilusti vasemmalla hakulinjan leikaten. Spotille annoin kaksi laajennus käskyä ja se onneksi otti ne hyvin, tosin nauhalta katsottuna viime tingassa.

Nosto oli myös haasteellinen, koska jos koira nosti oikeasta suunnasta, se oli näkymättömissä notkossa, kunnes lampaat olivat jo selkeästi liikkeessä.

Tuonnin aikana lampaat hukkuivat hetkeksi (5 s. riippuen tietty nopeudesta) näköpiiristä hiukan ennen hakuporttia. Tämä ei kuitenkaan pääsääntöisesti tuonut juurikaan ongelmia.



Yllä kuva tolpata ykkösportille. Matka oli pitkähkö, mutta se ei tuottanut ongelmia, koska lampaat olivat suhteellisen liikkuvia.

Jaot olivat yllättävän vaikeita. Jopa useat mestarit joutuivat hakemaan jakopaikkaa melko kauan. Sen jälkeen tosin sopiva paikka tuntui löytyvän kuin sattumalta, vaikka sitä se ei varmastikaan ollut. :)

Myös häkki tuotti monelle ongelmia. Useilla konkareillakin lampaat kävivät häkin sivulla tai takana kierroksen. Häkki oli laitettu rinteeseen, joka teki siitä haasteellisen, koska ovi aukesi itsestään ja vastaavasti ei pysynyt itsestään kokonaan auki, vaan valui alarinteeseen päin säikäyttäen lampaat häkin sivulle koiran puolelle. Jos koira painoi liikaa, kiersivät lampaat hyvin herkästi ohjaajan ohi.

Kaikenkaikkiaan ratamestari oli tehnyt radasta melko haasteellisen. Lampaat pelasivat erittäin hienosti ja mielestäni ryhmät olivat kaikille samanlaiset.

Tässä linkki kuviin.

Myöhemmin lisää aiheesta. :)

9.8.2011

PM-kilpailut Somerolla

Viime viikonloppuna oli Somerolla PM-kisat. Ensimmäistä kertaa Suomessa ja täytyy todeta, että todella hienosti Kari ja Elisa sekä kaikki SPKY:n aktiiviset talkoolaiset hoitivat homman!
Kisajärjestelyjä suunniteltaessa koko ajan yritettiin pitää mielessä, ettei tehdä PM-kisoista liian suurta mediaspektaakkelia, mutta nyt jälkikäteen täytyy todeta, ettei ne myöskään yhtään vähempää olisi voineet olla. TODELLA HIENOA SUORITUS kaikilta mukana olleilta! Hyvä Me!

Suomalaista tuloshistoriaa tehtiin siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa Finaalissa oli kaksi suomalaista! Nilla Salonen koiralla Ukko sekä Elisa kotikoski koiralla Pimu. TODELLA HIENOA! :) Käsittääkseni tätä aiemmin finaalissa on ollut vain Annika Paarvio kahtena eri kertana.

Meillä PM-kisat menivät hyvin ja huonosti. Hyvin siinä mielessä, että olimme kokonaiskisassa sijalla 16. Huonosti siinä mielessä, että finaaliin pääsee 15 ensimmäistä. Olin siis ensimmäinen finaalin ulkopuolelle jäänyt. :(
Siinä mielessä olin kuitenkin tyytyväinen, että molempina päivinä koira toimi oikein hienosti. Otti joka käskyn, ajoi rennosti, hyvällä etäisyydellä ja hyvillä flänkeillä. Ajoimme myös kokonaisuutena hienon radan molempina päivinä. Harmillisesti kuitenkin perjantaina radalle sattui muutama paljon virhepisteitä vaatinut ohjausvirhe. Perjantain tuloksissa olimme sijalla 19. Kävin la aamuna nuo virheet läpi juurta jaksain ja sain skarpattua lauantaille huomattavasti paremmin ollen sijalla 10. Karsinnan kokonaistuloksissa jäimme kuitenkin harmillisesti kahden pisteen päähän finaalipaikasta. No, jäipä jotain hampaan koloon tulevia vuosia varten. :)

Erityisen hienoa kuitenkin oli se, että EM-joukkuepaikkamme varmistui ja siten pääsemme starttaamaan EM:ssä parin viikon päästä. Todella hienoa!

PM-kisoista käteen jäi monta ohjausvinkkiä ja yksi asia Spotin koulutukseen.
Oli taas hienoa nähdä Norjalaisten huippuohjaajien ohjausta ja imeä niistä itselle lisää palasia oman ohjauksen parantamiseksi. Yhtä huomiota käytin jo lauantain karsinta radalla ja se todella toimi. :) Yritän kirjoitella näistäkin myöhemmin tänne paremmalla ajalla.

Nyt reilu vko aikaa EM-reissuun lähtöön. Pitää käyttää tämä aika ajatuksella. Spot on melko hyvässä mallissa, joten mitään turhaa viime hetken hiomista on turha tehdä.
Yritän kuvata siellä taas videolle oppimateriaalia, jos tulee jotain erityisen hyvää talteen, niin laitan tännekin jossain vaiheessa näkyville.

-Pete

Fiiliksiä alkukesästä

Spot täytti keväällä 5 vuotta ja nyt rupeaa selvästi olemaan kypsempi moneen eri tilanteeseen verrattuna esim viime kesään. Nostot, jotka aiemmin tuottivat välillä uskomattoman määrän harmaita hiuksia, ovat nyt menneet todella erinomaisesti. Samoin flänkit ovat ruvenneet aukeamaan mukavasti. Etäisyys on parantunut huomattavasti jopa ilman mun jatkuvaa jarrun polkemista. Myös turha puskeminen on vähentynyt mukavasti. Kaiken kaikkiaan Spotin kanssa on ollut tänä kesänä mukava ajaa kisaratoja.

Kilpailujen tulosvarmuus on myös parantunut kivasti. Viime kesänä Tanskan PM-kisat taisivat olla ainoat, joissa pystyimme ajamaan kahtena peräkkäisenä päivänä hyvän suorituksen. Tänä kesänä on yhtä kilpailua lukuunottamatta radan menneet läpi. Tämä on tuonut itselle kivasti rentoutta ja varmuutta lisää.

Karsintakilpailuissa saimme tuloksia sen verran kasaan, että pääsimme PM-joukkueeseen sekä EM-joukkueeseen toiseksi varakoirakoksi. Tosi hienoa! :) EM-joukkueen varakoirakon paikka varmistui viime viikonloppuna aktiiviseksi, joten todella hieno kokemus on tulossa parin viikon päästä eteen. :)

Tämän kesän kurssitarjontana on ollut neljän päivän Mossen kurssi Somerolla. Oli taas tosi hienoa pyöritellä ajatuksia paimennuksesta Mossen kanssa ja tällä kertaa oikein ajan kanssa. Mossen ajatukset/ideologia sopii mulle kuin nenä päähän ja sen vuoksi niitä on niin helppo seurata. Mosse ymmärtää hyvin mun lyhyistä selityksistä, mitä tarkoitan ja päinvastoin hänen tarvitsee vinkata vain jokin yksittäinen juttu ja koko ajatus aukeaa saman tien. Mun kokonaisajatus paimennuksesta kirkastui varmasti taas pienen askeleen näiden jutustelujen aikana. Voisin yrittää jossain vaiheessa kirjoitella jotain noista ajatuksista tänne myöhemmin.

-Pete

Uusi vuosi, uudet kujeet

Hiljaiselo oli hiukan pitempi kuin olin alunperin ajatellut.

Tämä kesäkin on ollut jo nyt tapahtumarikas paimennusrintamalla ja jatkoa on vielä edessä, joten virittelen ainakin toisteiseksi blogin taas aktiiviseksi. :)

-Pete